Nyt on yksi niistä tätä nykyä harvinaisista päivistä, jolloin en ole koko ajan huolissani jostakin.
Viime aikoina olen odotellut lausuntoa kissani ruumiinavauksesta Evirasta, ja se on ollut päällimmäisin huolenaiheeni. Vahvin arvaus on, että sillä oli suolistossa kasvain, sillä sillä oli ollut ajoittaista ruuansulatusoireilua jo pitkään, ultrassa näkyi suoliston alueella jotain epämääräistä massaa ja se oksenteli veristä vaahtoa sekä lopulta vuoti peräpäästäänkin verta, jolloin lopetuspäätös tehtiin. Niin, ja nämä oksentelut ja verenvuodot ilmenivät siis vuorokauden sisällä, minulla ei ole tapana katsella selvästi sairaita eläimiä nurkissani tekemättä asialle mitään. Kissalla esiintyi tosiaan epämääräistä ajoittaista oksentelua useamman vuoden ajan, ja sitä hoidettiin oireenmukaisesti. Ulrassa, röntgenissä ja verikokeissa käytiin matkan varrella monen monta kertaa, eikä mitään konkreettista jäänyt koskaan käteen. Oireenmukaisella hoidolla kissa pysyi ihan ok kunnossa, ja yhdessä vaiheessa oireet saatiinkin hallintaan niin, että toukokuun 2008 ja tämän syksyn välillä emme joutuneetkaan käymään yhtään kertaa oksentelun vuoksi lääkärissä. Olin kuvitellut tehneeni kaiken niin hyvin kuin pystyn, ja tiedostin että kissan perussairaus saattaa olla vakavampikin, ja että se todennäköisesti jossain vaiheessa romahtaa ja kuolee siihen. Kuten tapahtuikin. Mutta silti jälkeenpäin kaikki on toisin... Pääasiallinen syyllisyydenaiheeni on se, että olen aina ollut tosi hajamielinen ja muistamaton eläinteni madotusten suhteen. Tänä syksynä rokotusten yhteydessä muistin antaa Axilurit yhtenä päivänä (pitäisi antaa kolmena) ja sitä edellinen kerta oli ties milloin. Ei ainakaan viime keväänä, jolloin olisi pitänyt. No, kissat ovat sisäkissoja ja niitä kuitenkin ON vuosien varrella madotettu vaikkakin epäsäännöllisesti, joten hirveän todennäköistä ei ole, että kuolleella kissalla olisi mitään hirveää matoarmeijaa elimistössään ollut, ei ainakaan niin huomattavaa että se olisi voinut aiheuttaa noin radikaalit oireet ja kuoleman. Mutta totta kai mä olen nyt takertunut tuohon ainoaan selkeään hoitovirheeseeni ja ajattelen päivin öin, että katin oireet varmaan johtuivat siitä että olin huono omistaja enkä muistanut madottaa sitä. Eihän sillä tietenkään ole mitään väliä, että katti oli rokotettu, sen hammaskivet poistettiin useampaan kertaan, se ei ulkoillut tuolla petoeläinten ja autojen armoilla yksin kuten suuri osa maatiaiskissoista, se söi kohtuullisen hyvälaatuista ruokaa jne., vain sillä on merkitystä että mä olin huolimaton madotusten kanssa, ja se tekee minusta absoluuttisen huonon eläintenomistajan. Huokaus. Viime aikoina musta on tullut tällainen, eli jos löydän yhden virheen toiminnastani, koen sen leimaavan minut ihmisenä täysin ja mitätöivän kaikki ne asiat, jotka kuitenkin olen tehnyt oikein.
No, toistaiseksi elävät kissa ja koira on "määräaikaishuollettu", eli molemmat hiljattain rokotettu ja madotettu, katilta poistettu hammaskivet ja koiran kasvuhäiriö hoidettu kaikkien suositusten mukaan. Olen mä jotain tehnyt oikeinkin. Voi kun se jonain päivänä riittäisi.
Itse asiassa tällä hetkellä tuo ajattelumalli ei ole ihan vahvimmillaan. Pari päivää minusta on tuntunut lähes normaalilta. Epäilen edelleen, että tämä ajattelun hysteerisyys liittyy osin hormonitoimintaan. Kuukautiskierto on jotenkin kummasti venynyt ollen viimeksi 41 päivää, nyt on päivä 7 ja olotila suhteellisen normaali. Hemmetti, minulta jäävät varmaan ne lapset tekemättä tämänkin vuoksi. Kai tässä on joku isompikin hormonaalinen häiriö taustalla, ja sitten joskus vaikka päälle kolmikymppisenä onnistuisinkin jostain kumppanin löytämään, raskaaksi hankkiutuminen olisi niin vaikeaa että ikä tulisi vastaan. Niin tässä kai käy.
Paino oli tänä aamuna 116,9. Olisi kyllä pakko saada sitä vähän alaspäin. Mistään isoista pudotuksista en tällä hetkellä edes haaveile, mutta lähemmäs sataakymppiä pitäisi kyllä päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti