Huoh, paino on taas siinä +113 -ikuisuusjumituslukemassa. Ja ihan oma syyni.
Tänäänkin söin hyyyyvin karkeasti arvioiden ehkä 1600 - 1700 kcal, vaikka aamulla päätin, että seuraavaan vapaapäivään (= tiistai) saakka syön korkeintaan 1200 kcal, mutta ei se vaan mene niin. Söin töissä aamulla munavoipiirakan ja kävin ruokasalilla syömässä lounaaksi kylmäsavulohisalaattia. Olin suunnitellut, että en illalla söisi muuta kuin tonnikalasalaatin tähteet ja iltapalaksi pienen annoksen jäätelöä (niin, minä herkkuaddiktina syön jäätelöä myös "hyvinä" laihdutuspäivinä ja ihan suunnitellusti!), mutta söinkin sitten niiden lisäksi myös nuudeleita sekä palan vaaleaa leipää ja kaksi hapankorppua. Turhia hiilareita, joista tuli varmasti ainakin + 400 kcal.
Sinänsä hölmöä, että kaikkina niinä aikoina jolloin en laihduta, en yleensä mieti yhtään mitä syön, enkä varsinkaan tunne huonoa omatuntoa jostain leipäpalasta. Niihin aikoihin verraten minun pitäisi olla tyytyväinen jokaisesta päivästä, jolloin kalorit pysyvät edes 2000 alapuolella. "En jaksa yhtään ajatella mitä syön" -kausiin verraten syön nyt ihan hemmetin kurinalaisesti ja järkevästi (viime viikonloppua lukuunottamatta...), mutta olen silti tyytymätön. Aina laihduttamaan ryhdyttyäni nostan kriteereitä niin paljon, että äkkiä en olekaan tyytyväinen syömisteni hallintaan juuri koskaan. Ansaitut, etukäteen suunnitellut herkkupäivät ovat eri asia, sillä niiden aikana tavallaan nollaan laihdutuksen henkisesti aina vähäksi aikaa.
Samasta ehdottomuudesta kertovat myös fiilikseni viime vuoden 15 kilon laihdutusrupeaman aikana. Silloin minulla oli koko ajan tunne, että syön päin hemmettiä, vaikka painoni kuitenkin putosi koko ajan, joskin maltillisessa tahdissa. Nyt jälkeen päin miettiessäni söin silloin ihan hiton kurinalaisesti ja järkevästi! Mutta silloin se ei tuntunut siltä.
Tietynlainen ajatusmallien jäykkyys on ehkä yksi ongelmani laihdutuksen mentaalipuolella. En osaa syödä joustavan järkevästi, joustan joko niin paljon etten mieti yhtään syömisiäni, tai sitten kontrolloin niin paljon että kyllästyn koko touhuun nopeasti. Täytyisi syödä sen verran sallivasti, että laihdutus tuntuisi helpohkolta ja syömisestä saisi nautintoa, mutta sen verran kontrolloidusti että paino kuitenkin putoaa. Ja tällä välillä tasapainon löytäminen on se minun ongelmani.
Tulipa taas tylsä postaus. Olin etukäteen ajatellut välttää tällaisia "mitä söin tänään" -henkisiä kirjoituksia ja kirjoittaa enemmän pohdiskelevaan tyyliin mm. itsetunnosta ja kehonkuvasta, mutta jotenkin näitä käytännönläheisiä juttuja on vain helpompi kirjoittaa.
Lue Werna Patrik Borgin Rentoa painonhallintaa tai ihan mikä muu hänen kirjansa. Pöperöproffa-blogi on myös jees.
VastaaPoistaJoskus, ei edes kovin kauaa sitten, mietin kuinka ikinä voin "laihduttaa" rennosti. Tietty aika sen omaksumiseen meni ja nyt se onnistuu yleensä hyvin, joskus kohtalaisesti. On ihanaa kun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä koko aikaa!
Toki ei tuo ehkä kaikki ole Patrikin ansiota vaan myös oman mietiskelyn, asennemuutosten ja tietynlaisen ruokaideologian oppien tulosta.
Ja hyvähän se on oikeasti pohtia asioita jos joku vaivaa! Eikä ollenkaan tylsä postaus :)
Hyvä kirjoitus, Werna.
VastaaPoistaTsemppiä!
VastaaPoistaItse oon jostain syystä nyt onnistunut olemaan kohtalaisen rennosti nämä viime viikot mitä olen painoa pudotellut.. ja painokin on hämmästyksekseni pudonnut vaikken ole vielä kirjannut mitään minnekään. Mulla kans tuo kontrollointi vie helposti maun koko jutusta. Nyt oon vielä sen onnistunut välttämään.
Mulla taitaa olla yksi Borgin kirja kirjahyllyssä ja toisen just lainasin. Pitäis vaan ottaa aikaa lukea taas ne.
Iive, minulla taitaa olla juuri tuo mainitsemasi kirja kirjahyllyssäni. Tykkään kyllä kovasti Patrik Borgin "ideologiasta", olen vahvasti sitä mieltä että painonhallinta ei voi pidemmän päälle onnistua, jos se perustuu jatkuvaan kieltäytymiseen ja kärvistelyyn. Ehkä me laihduttajat ylipäätään puhumme liikaa itsekurista, tahdonvoimasta ja sellaisista asioista, se vie ehkä laihduttamisessa huomiota vääriin asioihin. Ainakin itse olen laihduttaessani huomannut, että pitkällä tähtäimellä olennaista ei ole se, olenko jonain yhtenä päivänä antanut itselleni periksi kaupan karkkihyllyllä, vaan se, että olen aina uudestaan ja uudestaan ajoittaisista sortumisista huolimatta jaksanut kääntää katseen kohti tulevaa ja uusia tavoitteita.
VastaaPoistaTuon uuden ajattelutavan omaksuminen vain vie aikaa. Sitä ei voi oppia hetkessä kirjasta lukemalla, vaan asioita täytyy sulatella hiljalleen. Aivoja ei voi väkisin kääntää toiseen asentoon.