perjantai 9. syyskuuta 2011

Epämääräinen viikko

Kuten olen kirjoittanutkin, paino jumitti useamman viikon sitkeästi vaikka olisin syönyt mitä tai ollut syömättä. Nyt viimeisen viikon ajan on jotenkin ollut sellainen tunne, että projektini on vuorostaan henkisistä syistä jumissa.

Viikonloppu kului rennoissa merkeissä. Olen viime aikoina ollut niin epäsosiaalinen, että se alkoi jo toden teolla ahdistaa. Nyt kun kerrankin oli enemmän menoa ja tapahtumia, en todellakaan alkanut stressaamaan syömisistä. Varsinkin, kun paino viimein ansaitusti oli ottanutkin harppauksen alaspäin.

Lauantaina olin käymässä mökillä, sillä vein koirani sinne äidilleni hoitoon ennen kuin lähdin kavereiden kanssa istumaan iltaa. Mökillä oli äitini ja hänen miehensä lisäksi pari muutakin sukulaista käymässä, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan. Söimme hyvin: pastaa, haukea ja sienikastiketta. Ja minä olin vieläpä itse leiponut banoffeen kahvin kanssa tarjottavaksi, paraskin laihduttaja. Se oli muuten aivan järkyttävän hyvää, testatkaa joskus ellette ole jo kokeilleet! Illalla sitten tapasin kavereitani ja mm. söin sipsejä ja join aivan liian monta annosta alkoholipitoisia juomia...

Sunnuntaina puolestaan olo oli sellainen, että mielessä olivat ihan muut ruuat kuin laihduttajalle soveltuvat syömiset. Koska käyn nykyään bilettämässä vaivaiset 2-4 kertaa vuodessa, ei laihduttamiseni kaadu siihen, vaikka noina muutamana päivänä vuodessa söisinkin mitä sattuu. Niinpä hain kaupasta pakastepizzan, irtokarkkia ja sipsejä. Kun koira palasi hoidosta, äiti puolestaan toi mukanaan banoffeen tähteet sekä mummon synttäreiltä tähteeksi jääneen pikkupalan voileipäkakkua. Ei hemmetti, tämä menee jo sellaiseksi etten kehtaa edes kirjoittaa :D No, söin siis sen pizzan, puolet irtokarkeista, banoffeen tähteet sekä sipsejä.

Maanantaina oli sitten tuhottava loput jäljelle jääneet herkut, eli loput sipsit sekä karkit sekä se voileipäkakkupalanen. Tiistai ja keskiviikko menivät suht normaalisti, olin töissä ja söin sillä tavalla kuin nyt yleensä työpäivinä syön, kalorit ehkä jossain 1400-1600 välillä. Normaalisti pyrin 1200 kaloriin, mutta harvemmin onnistun.

Eilen oli viikon ainoa vapaapäivä, ja oli taas pakko ostaa vähän irtokarkkeja. Ruuaksi söin vain tonnikalasalaattia, pidin ruuat tarkoituksella kevyempinä että voin syödä ne karkit ilman että koko päivän syömiset kaatuvat siihen. Kalorit ehkä jotain 1800-2000 kieppeillä.

Tänään olen syönyt ehkä ~ 1600 kalorin edestä. Edessä kolme aamuvuoropäivää, joten todennäköisesti saan itseni pidettyä jonkinlaisessa kurissa (työpäivinä syömisten hallinta on aina minulle helpompaa).

Mutta kylläpä on vaikea vältellä herkkuja, kun ensimmäistä kertaa noin viiteen viikkoon menin ne ihan kunnolla itselleni sallimaan! Koko viikon ollut sellainen olo, että ei vaan jaksaisi miettiä syömisiä yhtään. Vaa'alla olen käynyt viikon aikana ainoastaan eilen, ja silloin lukema oli 113 kieppeillä, eli noin kilon korkeampi kuin viime viikolla matalimmillaan.

Kaipaan sitä oloa joka vallitsee silloin, kun tietää syöneensä järkevästi ja vaa'alle mennessään voi odottaa hyviä lukemia. Siinä mielessä tämä viikko on ollut aika turhauttava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti