Ärsyttäviä huolia

En tajua, mikä minua vaivaa.

Suunnilleen sen jälkeen, kun kirjoitin tekstin jossa kerroin parisuhteisiin ja "kelpaamattomuuteeni" liittyvistä huonommuudentunteista ja siitä kuinka ne ovat hiljalleen hälvenemässä, ihan uudenlainen neuroottinen ahdistuneisuus on vallannut mieleni.

Minun perusongelmanihan on se, että olen aina kokenut olevani jotenkin "erilainen" ja "outo", ja verrannut itseäni "normaaleihin ihmisiin", jotka koen kokonaan itsestäni erilliseksi ihmisryhmäksi. En ole esimerkiksi koskaan vakavissani etsinyt kumppania tai kuvitellut, että voisin mennä jonkun kanssa naimisiin tai saada joskus lapsia, sillä olen ajatellut, että sellaista tapahtuu vain Normaaleille Ihmisille.

Mikä minusta sitten tekee ei-normaalin? Pitkälti se liittyy kai ylipainooni, toisaalta myös ujouden aiheuttamiin lapsuuden sosiaalisiin vaikeuksiin, jotka ovat ehkä jo nuorena muokanneet käsitystäni itsestäni. Aikuisiällä olen mennyt todella paljon eteenpäin siinä suhteessa, että nykyään kykenen luomaan ja ylläpitämään ystävyyssuhteita täysin normaalisti, ehkä jopa keskivertoa helpommin, koska olen avoin ja helposti lähestyttävä ihminen. Koen olevani perusluonteeltani sosiaalinen. En ole enää vuosiin ihmetellyt, miksi kukaan haluaisi viettää aikaa kanssani, tai epäillyt että minusta puhutaan jatkuvasti pahaa selän takana, vaikka tällaiset ajatukset olivat lapsena ja vielä murrosiässäkin arkipäivää. Sen sijaan epävarmuuteni ja huonommuudentunteeni ovat kanavoituneet entistä tiukemmin seksuaalisuuden alueelle.

Kuten aiemmin kirjoitin, viime aikoina olen jollain tavalla tasapainoistunut ja kasvanut, ja pystynyt tavallaan näkemään itseni seurustelemassa tulevaisuudessa jonkun kanssa, tekemään niitä normaaleiden ihmisten tavallisia asioita. Hetken aikaa se tuntui ihanan vapauttavalta, minä voisin olla kuten kaikki muutkin! Huonommuudentunne on lieventynyt todella huomattavasti, ihan lyhyen ajan sisällä.

Mutta sitten minun pääni ei tunnukaan kestävän sitä.

Viime viikkojen aikana olen alkanut näkemään itseni toisella tapaa Huonona. Olen aina ollut hyvin suurpiirteinen ja huoleton ihminen esim. kotitöiden suhteen, sellainen hajamielinen ja vähän huithapeli. Nyt tästä ominaisuudesta on tullut uusi suuri neuroottisuudenaiheeni ja huonommuudentunteen perussyy.

Minulla on ollut ihmeellisiä ajatuspinttymiä, melkein pakkoajatuksenomaisia pelkoja asian suhteen. Esimerkiksi jossain vaiheessa mietin, että jos saisin lapsia, otettaisiinko ne minulta huostaan koska en osaa siivota tarpeeksi hyvin. Kun tällainen ajatus iskee, en pysty realisoimaan itseäni edes sillä, että olen kuitenkin tavallinen työssäkäyvä ihminen joka pääsääntöisesti osaa hoitaa asiansa. Ei, kyllä ne mahdolliset lapset voidaan ottaa minulta pois, koska en ole leikannut nurmikkoakaan kovin montaa kertaa tänä kesänä! Toiseksi olen murehtinut sitä, näkevätkö muut ihmiset minut kauhean epäsiistinä ja paheksuvat salaa, mutta eivät kehtaa myöntää sitä. Kolmas huolenaiheeni on se, että olen ehkä tiedostamattani kauhea eläinrääkkääjä. Minulla on tällä hetkellä koira, kaksi kissaa ja kaksi jyrsijää, jotka tiedän pääsääntöisesti hoitaneeni ihan ok. Menneisyydessä olen silti joskus tehnyt huolimattomuusvirheitä eläinteni kanssa, mm. kerran eräs jyrsijä kuoli nestehukkaan koska juomapullo oli jumiutunut. Tällä hetkellä murehdin kaikkia vanhoja mokiani eläinten kanssa, ja ajattelen olevani samanlainen kuin nuo lööppien vastuuttomat ihmiset, joiden eläimiä löytyy siivottomista asunnoista kuoliaiksi nääntyneinä. Mietin ihan vakavissani, voisiko minun eläimilleni käydä niin vain siksi, että olen niin "huolimaton" ja "suurpiirteinen".

Jollain tasolla tiedän, että huoleni ovat aika epärealistisia ja mittasuhteiltaan vääristyneitä, mutta ne tuntuvat silti todellisilta. Lapsena minulla oli samantyyppisiä suhteettomia, pakkoajatuksenomaisia pelkoja joskus kausittain, aikuisiällä vastaavaa ei ole esiintynyt, joskin olen ollut joskus lievästi masentunut. Perusmielialani on melankolinen ja ahdistun helposti.

En tiedä, mikä tämän "huolestuneisuuskauden" on laukaissut. Viime kesään saakka minulla oli arkielämässäni paljon ulkoisista syistä johtuvia käytännön ongelmia ja stressiä aiheuttavia tekijöitä, jotka vaivasivat noin vuoden ja tekivät arkielämästäni haastavaa. Tuolloin ihmettelin, kuinka hyvin pysyn henkisesti kasassa, etenin vain päivä kerrallaan kun muutakaan ei ollut, vaikka monet ihan aiheelliset asiat huolestuttivat. En tiedä, johtuuko tämä nykyinen ahdistuneisuus osittain siitä, että nyt kun nuo stressitekijät ovat poistuneet, tietty olotila on kuitenkin jäänyt päälle, ja nyt minun täytyy kanavoida se johonkin muualle, sinänsä merkityksettömiin asioihin.

Tai onko minun pohjimmainen huonommuudentunteeni jotain vielä syvempää kuin ylipainosta johtuvaa, ja nyt kun olen pääsemässä ylipainon aiheuttamasta huonommuudesta, minun täytyy keksiä sille jokin uusi selitys, koska jostain tuntemattomasta syystä X minun on pakko kokea itseni Erilaiseksi kuin Normaalit Ihmiset.

Viime tekstissä paljastin tekeväni ammatikseni mielenterveystyötä. Niin, tiedättekö mitä eroa on mielisairaalan hoitajilla ja potilailla? Se, että hoitajilla on avaimet ja nimineula.