Myönnän, että laihduttaminen on suunnilleen syyskuun puolenvälin jälkeen jäänyt ihan kokonaan. Tällä hetkellä alkaa olla jo sellainen olo, että olisi kivaa taas vähitellen saada kiinni jostain painonhallintaan liittyvästä. Alan jo kyllästyä siihen, että ajatukset pyörivät vain koko ajan sen ympärillä, mitä söisin seuraavaksi. Tänäänkin ostin jäätelöä ja suklaata, vaikka rahat ovat todella vähissä. Jotenkin syöminen on varsinkin vapaapäivinä se pääjuttu, jonka ympärille kaikki muu rakentuu. Jaksan haravoida ja tehdä muita pihatöitä, kun tiedän pääseväni kohta sisälle syömään karkkia. Menen äidin luo illalla käymään, koska tiedän että siellä saa jotain hyvää ruokaa. Jaksan pitkän päivän töissä ja kaikki loputtomat arjen askareet, koska tiedän että illalla voin sitten syödä jotain hyvää. Ja niin edelleen. En oikein jaksa miettiä mitä vaihtoehtoisia kivoja juttuja voisin elämääni keksiä, sillä kaiken tekeminen vaatii niin loputtomasti energiaa. Vaikka toisaalta en edes ole nyt ollut niin väsynyt kuin vähän aikaa sitten.
En ymmärrä, mitä tein toisin keväällä ja kesällä 2010. Silloin vain laihdutin. Kontrolloin syömisiäni. Päivästä toiseen, aina uudelleen ja uudelleen. Laihduin 15 kiloa, eikä se tuntunut vaikealta. Enkä nauttinut elämästä yhtään vähempää, päin vastoin. Ja silloin uskalsin jo ajatella, että nyt tätä on kestänyt jo niin kauan, että olen jo oppinut uuden rutiinin, nyt en enää palaa takaisin siihen samaan vanhaan... Nyt olen oppinut, miten tämä onnistuu. Miten sen voi kerran oppia, mutta sitten taas unohtaa? Elokuun 2010 jälkeen olen silloin tällöin saanut pois 3-4 kg hirveällä työllä ja tuskalla, ja aina se on lopahtanut sen jälkeen.
En voi edes sanoa, että söisin suruuni tai muihin negatiivisiin tunteisiin. Elämässäni on tapahtunut jokunen kiva ja motivoiva juttu, joiden vuoksi en ole enää ehtinyt päivittäin miettimään, kelpaanko ihmisenä vai olenko vain kaiken kaikkiaan jotenkin nolo ja hävettävä ja outo. Olen tuntenut oloni lähes normaaliksi, välillä innostuneeksi, välillä iloiseksi.
Syön vain siksi, että se on kivaa. Syöminen tappaa tylsyyden. Syöminen tuo päivään jotain sellaista, jota odottaa.
En jaksa enää edes hävetä sitä, että ajattelen näin. Ennen ajattelin, että syömisen hallitsemattomuus tekee minusta huonon ja säälittävän, itsekurittoman ihmisen. Nykyään ajattelen vain, että se on vika muiden joukossa, eikä todellakaan edes vioistani pahimmasta päästä. Toisilla on ehkä toisenlaisia vikoja.
Mutten silti saa syömisiäni hallintaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti